Aineisto
23.5.2023

Ilmastonmuutos ja työ - Kyselytiedonkeruu palkansaajille

Työterveyslaitoksen Ilmastonmuutos ja työ -kyselytutkimuksessa kerättiin tietoa ilmastonmuutoksen ja vihreän siirtymän vaikutuksista työelämässä. Kysely kohdistettiin kaikkien toimialojen työntekijöille.

Ilmastonmuutos ja työ

Lataa data

Kuvaus

Ilmastonmuutoksen ja vihreän siirtymän vaikutuksista työelämään ei ole käytössä vakiintuneita mittareita eikä aiemmin kerättyä kyselytietoa.

Ilmastonmuutos monitahoisine vaikutuksineen aiheuttaa kokonaisvaltaista työelämän murrosta. Murros vaikuttaa niin yksilöihin, organisaatioihin kuin koko suomalaiseen yhteiskuntaan. Tilastokeskus toteutti Työterveyslaitoksen tilaamana Ilmastonmuutos ja työ -tiedonkeruun keväällä 2022 verkko- ja postikyselynä. Tutkimuskysely toteutettiin ensimmäistä kertaa.

Ilmastonmuutos ja työ -tutkimuksen tavoiteperusjoukkona ovat 18-67-vuotiaat Manner-Suomen alueella asuvat palkansaajat. Otos poimittiin systemaattisella satunnaisotannalla Väestörekisteri-keskuksen rekisteritietojen pohjalta muodostetusta Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston tiedoilla täydennetystä kotipaikkatunnuksen mukaan järjestetystä väestökehikosta. Näin varmistettiin otoksen alueellinen edustavuus.

Otoksen koko oli 5000 henkilöä. Tiedonkeruu toteutettiin suomen- ja ruotsinkielisenä 5000 Suomessa asuvalle 18-67-vuotiaalle palkansaajalle. Hyväksyttyjä vastauksia saatiin 14.3.2022-27.6.2022 välisenä aikana 1917 (vastausosuus 38,3 %).

Tutkimuksessa selvitettiin kestävyystoimia työpaikoilla, työntekijöiden näkemyksiä työpaikansa kestävyydestä ja työntekijöiden omia ilmastoystävällisiä toimia työssä. Tässä esitetyssä aineistosta on poistettu vastaajat, jotka jättivät jonkin taustamuuttujia koskevan kysymyksen vastaamatta. Aineiston vastaajajoukko on 1820.

Mitä mittarit esittävät?

Kyselytutkimuksella selvitettiin kestävyystoimien yleisyyttä työelämässä. Aiempaa tutkimusta aiheesta on vähän. Työpaikoilla tarvitaan tekoja ja muutoksia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja vihreän siirtymän toteuttamiseksi.

Työntekijöille työpaikkojen toimet voivat tarkoittaa esimerkiksi koulutusta tai uusien työtapojen kehittämistä. Kestävyystekoja tarvitaan joka toimialalla. Työntekijöiden tieto ja mukanaolo vihreään siirtymään liittyvissä muutosprosesseissa voi edistää toimien tehokkuutta ja sosiaalista hyväksyttävyyttä.

Kyselylomakkeessa käytettiin seuraavia käsitteitä ja määritelmiä. Ilmastoystävällisellä tarkoitetaan ilmaston kannalta kestävää toimintaa. Ilmastonmuutoksen hillinnällä tarkoitetaan keinoja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Ekologisella kestävyydellä tarkoitetaan luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä sekä ihmisten toiminnan sopeuttamista maapallon luonnonvarojen riittävyyteen ja luonnon sietokykyyn.

Työelämätieto.fi-palvelussa tarkasteltavaksi on avattu kahdeksan mittaria. Palvelussa julkaistut mittarit:

  • Odotukset työpaikkojen kestävyystoimista
  • Työnantaja kestävyystoimijana
  • Työpaikka kestävyystoimijana
  • Työpaikan kestävyystoimet
  • Kestävyystoimet työtiloissa
  • Kestävyysohjeistus työpaikalla
  • Kestävä työmatkaliikenne
  • Ilmastonmuutos ja työturvallisuusriskit

Mittareilla voi olla erilainen painoarvo eri aloilla ja eri työntekijäryhmissä. Palvelun käyttäjä voi tarkastella kyselyn vastausjakamia kahdeksan taustamuuttujan avulla. Tarkastelussa hyödynnettäviä taustamuuttujia ovat ikäluokka, sukupuoli, koulutusaste, esihenkilöasema, asuinpaikka, työpaikan koko, työpaikan sektori ja toimiala.

Tähän Työelämätieto-palvelun datasivuun liittyy myös analyysisivu: Palkansaajien kokemuksia kestävyysosaamisen kehittämisestä työpaikoilla.

Yhteystiedot

Arja Ala-Laurinaho

+358 30 474 2516

Fanni Moilanen

+358 30 474 3177

Jarno Turunen

+358 30 474 2358

Tuomo Alasoini

+358 30 474 2577

Creative Commons License

Creative Commons License

Julkaisu on lisensoitu Creative Commons 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla.

Aiheeseen liittyvää

Palkansaajien kokemuksia kestävyysosaamisen kehittämisestä työpaikoilla

Vihreä siirtymä ja ilmastonmuutos tuovat uusia osaamistarpeita työelämään